7. luku

Kun Tom oli sanonut, että he etsisivät Cavania sienimetsästä, hän olisi voinut ihan yhtä hyvin tarkoittaa puolta Ihmemaata, minkä takia oli sinällään mielenkiintoista, että molemmat veljeksistä olivat yhtä mieltä siitä, minne he olivat menossa. Sienimetsä oli oikeastaan vain pieni lehvikkö, jossa kasvoi mitä kummallisimman näköisiä ja kokoisia sieniä, jollaiset olisivat saaneet kenet tahansa asiantuntijan nyhtämään hiuksia kokonaisina tuppoina, sillä kaiken järjen mukaan sellaisia ei olisi pitänyt edes olla olemassa.

Alice piteli kiinni Tomin saappaan syrjästä ja vilkuili metsän kasvillisuutta heidän kulkiessaan sen läpi. Äkkiä tytön nenään iski järkyttävä haju. Hän nyrpisteli nenäänsä ja yski, kunnes muutaman askelen jälkeen hänen hengityksensä helpottui jälleen. Kesti aikansa, ennen kuin Alice muisti, mitä hänen oli pitänyt tehdä sellaisessa tilanteessa. Noin kolmekymmentäsenttinen tyttö yritti kiinnittää Tomin huomion, mutta poika ei huomannut mitään.

”Ai! Mitä pirua sinä- ?!” Tom karjaisi ja nosti jalkaansa niin, että pystyi katsomaan lähempää saappaassaan seisovaa Alicea. Alice vastasi pojan katseeseen suoraan eikä hän näyttänyt lainkaan katuvalta. Se riitti kaksosista lyhytpinnaisemmalle.

”Tyy! Minä en kanna tätä enää hetkeäkään!” hän huusi ja kierähti ympäri yhdellä jalalla niin, että näki perässään tulleen veljensä. Poika repi Alicen kengästään ja ojensi tytön niskasta roikottaen pikkuveljelleen.

”Mitä se teki?” Tyy kysyi jättäen mainitsematta, että Tom itse oli ottanut hänen pyytämättään Alicen kannettavakseen.

”Se puri minua! Se ihan oikeasti puri minua!” Tom lykkäsi tytön Tyyn käsiin ja katsoi jalkaansa. ”Hienoa! Minä vuodan verta!” pojan jalassa oli kunnollinen jälki Alicen hampaista ja se tihkutti. Sinälläänhän Tom oli ansainnut sen, nähden siihen miten poika oli tyttöä aikaisemmin kohdellut. Mutta Alicen ei olisi pitänyt muistaa sitä, joten Tyy ei kuitenkaan ymmärtänyt, miksi Alice oli purrut Tomia. Niinpä hän kysyi.

”Tuo käski ilmoittaa, jos haistan savua, muttei silti kiinnittänyt huomiota minuun, kun olin ilmoittamassa siitä”, tyttö näytti siltä, että uskoi täydellisesti olevansa väärinymmärretty Tomin puolelta. Tyy oli oikeastaan Alicen puolella, sillä tytöllä oli pointtinsa.

Tom sen sijaan tajusi nopeammin mitä tyttö oli todella sanonut.

”Hei. Sinä siis haistoit savua?” hän jätti jalkansa omaan arvoonsa ja kumartui hieman lähemmäs Alicea, joka istui Tyyn oikealla olkapäällä pitäen kiinni pojan kaartuvista hiuksista. ”Ehkä”, Alice sanoi ”mutta mitäpä siitä?” hän katsoi Tomia kiinnostuneesti. Tom tajusi, ja vastusti suunnatonta haluaan hakata päätään läheiseen puuhun, että tyttö oli jälleen kerran unohtanut melkein totaalisesti, mitä he olivat tekemässä. Hän näytti kyllä käsittävän, että veljekset liittyivät jollain tapaa häneen ja olivat auttamassa häntä.

”Tyy, käske sen olla kyselemättä mitään”, Tom sanoi ja puri hammastaan, muistellen epäilemättä sitä, kuinka oli sanonut jättävänsä homman pelkästään Tyylle, jos Alice vielä kysyisi keitä he olivat.

”Hyvä neiti, pyydän, älkää kyselkö mitään tai tämä veljeni tässä valitettavan persoonallisuutensa takia ei suostu auttamaan teitä asiassanne”, Tyy sanoi Alicelle ja hymyili sovittelevasti. ”Voisitteko vain vastata kysymykseen, haistoitteko te savua?” kaksosista nuorempi kysyi. Alice ei nähnyt syytä olla vastaamatta hänelle.

”Haistoin. Noin kaksikymmentä loikkaa tuonnepäin”, hän sanoi ja osoitti suuntaan, josta he olivat tulossa. Tom kääntyi ja alkoi laskea askeliaan.

”Alice sanoi, että loikkia”, Tyy sanoi katsoen veljensä puuhaamista, eivätkä Tomin askeleet olleet loikkia nähneetkään, vaikka pojan kävelytyyli olikin harppova. ”Se on kolmenkymmenen sentin mittainen. Sille minun askel vastaa loikkaa”, Tom vastasi ja saavutti kahdenkymmenen laskuissaan. Kumartuessaan alemmas hän todella huomasi paksuhkon savukerroksen, johon hän ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota aiemmin. Poika alkoi haravoida ruohonkorsia ja tippuneita lehtiä.

”No niin... Ei se kaukana ole...” hän mutisi itsekseen. Tällä välin Tyy oli kävellyt hänen viereensä ja katseli Tomin könyämistä ruohonjuuritasolla.

”Sienistähän se tykkää, vai?” nuorempi kysäisi ja katseli isohkoa sienirypästä vain muutaman kymmenen sentin päässä. Tom meni sienten luokse ja siirteli isompia syrjään. Hän nappasi jotain niskasta ja nosti sen ylös. ”No nyt!” Tom näytti voitonriemuiselta roikottaessaan noin kymmenen sentin korkuista olentoa.

Olento veti syvään henkeä ja puhalsi savupatsaan suoraan Tomin kasvoille, mikä aiheutti pojalle hirveän yskäkohtauksen ja tämä päästi irti olennosta. Olento tippui takaisin sienien keskelle, mutta ei ollut menossa minnekään.

”Tyy, olet sukua typerykselle, tiesitkös”, hän kommentoi Tyylle, joka oli tullut lähemmäs kantaen Alicea. Poika hymyili pahoittelevasti ja laski Alicen maahan olennon eteen.

”Kieltämättä, Cavan. Mutta sekin on hermostunut, uusi Alice kun ei muista mitään ja on meidän vastuulla”, Tyy sanoi ja varoi visusti hengittämästä Cavanin suuntaan. Alice oli jo alkanut yskiä samaan aikaan kun Tom oli vihdoin pääsemässä yli savusta.

”Ai... Enpä tiennytkään, että jopa Tyy huolestui tästä tytöstä. Luulin, että se vain halusi siitä eroon”, Cavan sanoi ja oli vetämässä henkosia piipustaan, kun se yht'äkkiä katosi hänen käsistään. Tom piti sitä käsivarrenmitan päässä takanaan, ja oli sanomattakin selvää, että se oli kaukana Cavanin ulottumattomissa.

”Luulin, että se perustuu juuri siihen, ettet haluakaan tietää”, Tom sanoi kulmat hyvin kurtussa ja ärtyneesti.

Alice pystyi taas hengittämään ja katsoi jopa häntä itseään pienempää olentoa edessään. Tyttö ei ollut aivan varma, millä sanalla Cavania olisi pitänyt kuvailla. Hän ilmeisesti oli mies, mutta Alice ei osannut sanoa varmaksi edes sen vertaa. Cavan oli vain kymmensenttinen, mutta mittasuhteissa hänen ruumiinsa oli hyvin pitkä. Hänen – oletettavasti – päälaeltaan lähtevät hiukset – ne todennäköisesti olivat hiukset – olivat vihreät ja hyvin pitkät eikä hänestä aivan ottanut selvää, missä hänen jalkansa menivät pitkän, myöskin vihreän takin alla. Joku olisi jopa voinut ehdottaa, ettei hänellä ollut jalkoja, vaan että ne olisivat olleet yhtenäinen pötkylä.

Alice oli hiljaa, sillä hän ei ollut aivan varma, mitä hänen pitäisi sanoa tai tehdä, tai mikä koko merkitys Cavanin löytämisellä oli ollut. Hän ei muistanut sitä osiota, jossa Tyy oli sanonut hänelle useamminkin kuin kerran, että Cavan osaisi vastata hänen kysymyksiinsä, mutta hänen mielessään kyllä oli, että Tyy oli pyytänyt olemaan esittämättä kysymyksiä.

”Te kai sitten haluatte tietää jotain, kun kerran näit tarpeelliseksi ottaa piippuni pois”, Cavanin hymy, jonka hän väläytti Tomille, oli omalla tavallaan hyvin karmiva. Cavanin tupakoinnin keskeyttäminen olikin toisaalta jotain, jota koko Ihmemaassa uskalsivat tehdä, tai pikemminkin olivat tarpeeksi typeriä tekemään, vain Tom ja Bill. Muut eivät viitsineet, sillä he arvostivat sitä, jos Cavan ei kerran itse halunnut tietää ja mies muuttui melko myrkylliseksi, jos hänet keskeytti.

Cavan oli tunnettu siitä, että hän tiesi asioita. Mistä tai miten ei ollut tiedossa, mutta Cavan vain tiesi melkein kaiken, mikä liittyi Ihmemaahan tai ylämaailmaan, jos halusi tietää siitä jotain. Hän oli itse huomannut joskus, että polttamalla piippuaan hän ei enää tiennyt yhtään uusia asioita. Ajan myötä hänestä oli tullut riippuvainen.

”No? Tiedätte miten homma toimii, en vastaa ellei kysytä”, Cavan sanoi ja näytti selvästi hieman ärtyneeltä. Hän vilkuili piippunsa suuntaan, mutta Tom piti sitä tiukasti kädessään.

”Neiti. Nyt saatte esittää kysymyksiä. Cavan osaa vastata niihin”, Tyy sanoi ja hymyili rohkaisevasti.

Alice oli hetken hiljaa, tajusi, että siinä puhuttiin hänelle ja alkoi pohtia.

”Mitä minun sitten pitäisi kysyä?” oli tytön ensimmäinen kysymys. Hän näytti siltä, ettei todellakaan ollut lainkaan varma.

”Parempi kysymys kuin oletin...Tällä Alicellahan leikkaa”, Cavan sanoi, ja jos hänellä olisi ollut piippunsa, hän olisi varmasti tuprautellut tähän väliin muutaman savurinkulan, mutta hän ei voinut sille mitään. ”Mitä vain haluat tietää. Jos kysyt oikeita kysymyksiä, muitakin siihen asiaan liittyviä muistojasi pitäisi palata”, Cavan vastasi.

”Ahaa...” tämän jälkeen oli hetken hiljaista. ”Missä minun kenkäni ovat?”